Vihanneskampanjoita tehdään saatavan rahoituksen suhteessa. Kasvihuonevihannesviljelijät maksavat kaiken viestinnän itse. Vihanneskampanjoissa kotimaisuus ja siihen liittyvät ominaisuudet tuodaan vahvasti esille.

Mainoskampanjoihin tarvittava rahoitus kerätään vihannesviljelijöiltä kilo- ja kappaleperusteisella mainosmaksulla. Suomen valtio osallistui osaan kampanjoinnin kustannuksista vuoteen 2013 saakka. Näissä kampanjoissa ei tuotteiden alkuperää tuotu esille. Vihanneskampanjoihin ei ole saatu rahoitusta valtiolta vuoden 2014 aikana.

Kasvihuonevihannesten menekinedistämisen rahoitukseen osallistuvat alla luetellut yritykset sekä ruotsinkielisen Pohjanmaan tuottajajärjestö ÖSP: