Puutarhaväelle kesän parhaat työpäivät ovat käsillä, kun Lepaa 2018 -näyttely on avoinna  16.–18. elokuuta. Jo 55. kertaa järjestettävä puutarha-, viher- ja kiinteistöalan ammattilaiset kokoavassa tapahtumassa katsotaan tulevaisuuteen. 

Näyttely on lähes ennätyskokoinen, sillä mukana on paria vaille 200 näytteilleasettajaa. Näyttelyyn odotetaan 9 000 kävijää. 

Lepaa tarjoaa taas uutuuskukkia runsain mitoin. Neljän taimitoimittajan laajasta kesäkukkavalikoimasta kukkivien lisäksi myös lehtikasvit ja yrtit ovat trendin aallonharjalla. Koulun omat kesäkukka-istutukset ovat komeita aurinkoisen kesän ansiosta.

Koneiden monipuolisuus on Lepaalla vailla vertaansa. Tuttujen merkkien lisäksi suomalaisia innovaatioita on mukana kastelulaitteista ekologiseen rikkaruohontorjuntaan. Robottiruohonleikkurit leikkaavat jo julkisia nurmikenttiä ja sähkö alkaa olla varteenotettava vaihtoehto työkoneissa. Entä tiedätkö mikä on maakirjasto? Sellainen perustetaan Lepaalle ensi kertaa Suomessa. 

Ledeistä on puhuttu 20 vuotta, ja nyt niiden hintataso ja tekniikka ovat vakiintuneet. Uusimpia ledejä esitellään kasvihuonetekniikkaosastoilla.

Kastelulaitevalmistajat ja tunneliviljelyn toimijat tarjoavat ratkaisuja tulevaisuudessa yhä poikkeuksellisempiin kasvukausiin, josta kuluva kausi on esimerkki. Tule tapaamaan alan asiantuntijoita ja kysymään ajankohtaisista aiheista lisää, sillä kaiken tämän löydät Lepaalta. 

Lisätietoja tapahtumasta löydät näyttelyoppaasta, netistä osoitteesta www.lepaa.fi. sekä sosiaalisesta mediasta Facebookista ja Instagramista @lepaanayttely.


Tervetuloa kokemaan Lepaa spirit!