|
Tomaattipiirakka on kunnon evästä
Porkkanasämpylät
Kreikkalainen tsatsiki
Gazpacho-kastike
Nopea peruna-tomaattikeitto
Tomaatti-savuporopiirakka
Säilöjä purkittaa tomaattia ja kurkkua
Kuivatut tomaatit
Kuivatut tomaatit
Kuivatut tomaatit ovat trendiherkkua, jota tarjotaan alkuruokana tai hienonnetaan pestoon. Pesto valmistuuu monitoimikoneessa tomaateista, pinjansiemeneistä, valkosipulista, parmesaaniraasteesta, basilikasta ja mustapippurista.
2 kg keskikokoisia tomaatteja
1,5 rkl suolaa
Leikkaa tomaatit kahtia. Levitä puolikkaat leivinpaperilla peitetylle uunipannulle leikkauspinta ylöspäin. Ripottele pinnalle suolaa.
Anna tomaattien kuivua aivan kuiviksi 80 -asteisessa uunissa. Pidä suuluukku hieman auki. Kuivatus vie noin vuorokauden. Määrästä saadaan noin 150 g kuivattuja tomaatteja, joista ei puristettaessa tule yhtään nestettä. Säilytä kannellisessa lasitölkissä tai säilö hyvin pestyihin lasipurkkeihin rosmariininoksien kanssa. Peitä tomaatit ja yrtit öljyllä ja sulje tölkki kannella.
Tomaattimarmeladi
Sitruunainen kurkkujuoma
Viipalekurkut
Viipalekurkut
1kg kurkkua
3 dl sokeria
1rkl suolaa
1,5 dl väkiviinaetikkaa
2 dl hienonnettua tilliä
muutama halkaistu
valkosipulinkynsi
1dl sinapinsiemeniä
Huuhdo kurkut ja leikkaa ne sentin paksuisiksi viipaleiksi. Lado viipaleet kulhoon kerroksittain suolan ja sokerin kanssa. Lisää etikka. Anna viipaleiden vetäytyä voin tunnin ajan, mutta sekoita niitä välillä. Lado mehustuneet kurkkuviipaleet lasitölkkeihin kerroksittain tillisilpun, valkosipulinkynsien ja sinapinsiementen kanssa. Kaada päälle kurkusta irronnut liemi. Sulje tölkit ja säilytä kylmässä. Kurkut ovat valmiita muutaman viikon kuluttua.
Tomaatti tekee hyvää sydämelle
Lomaruokaa kurkusta ja tomaatista
Kurkku-kinkkukuutiot
Kurkku-kasvisraastekeitto
Tonnikala-tomaattisalaatti
Lämpimät tattitomaatit
Tomaatit ja kurkut hellivät makunystyröitä
Tomaatti-kurkkudrinkki
Suloiset suupalat
Yrttikurkut
Sokeroidut tomaatit
Tomaatti-perunakeitto
Juhannus alkaa vihannestiskiltä
Sitruunainen kurkkujuoma
Sitruunainen kurkkujuoma
2 kurkkua
I sitruunan mehu
1 pullo kivennäisvettä tai sitruunalimonaadia
jääpaloja
sitruunaviipaleita
mintun tai sitruunamelissan lehtiä
Pese kurkut ja paloittele ne monitoimikoneeseen. Soseuta. Lisää mehu ja vesi. Sekoita ja kaada laseihin. Jäähdytä ja viimeistele jääkuutioilla ja yrteillä.
Viileä tomaattikeitto
Bruschetta
Hunajainen juhannussalaatti
Hunajainen kastike
Filee-kasvisvartaat
Yrttimaustettu kurkkuraaste
|