|
Tomaattipiirakka on kunnon evästä
Tomaattipiirakka on kunnon evästä
Kouluikäinen kaipaa reilua välipalaa, jolla jaksaa läksyjen luvun ja pihaleikit illan ateriaan asti. Jääkaappiin kannattaa varata vaihdellen paloiteltuja kasviksia ja dippikastikkeita, ruokaisia salaatteja, voileipiä ja piirakoita, joilla nälkä taittuu. Suuria lettuja kannattaa paistaa kerralla isompi määrä, sillä ne voi tarjota kylmänä tai kuumennettuna käärönä esimerkiksi hyvin maustetun jauhelihakastikkeen tai broiler-kasvissalaatin kanssa. Pienikin koululainen osaa lämmittää itselleen mikrossa välipalan, kunhan mikron käyttö opetellaan yhdessä. Keitto, sämpylä ja maukas levite ovat eväänä aikuisenkin makuun. Sieniretkille ja muuhun ulkoiluun keitto kulkee kuumana termoksessa.
Valmiiksi keittiön pöydälle huuhdellut tomaatit ja kurkut ovat käyttövalmiita herkutteluun. Kasviksia voi pestä ja tarvittaessa kuoria ja paloitella muovipussiin jääkaappiin. Valmiit raasteet tekevät myös kauppansa. Niitä voi piristää tuoreilla yrteillä ja höystää halutessa kaupan valmiilla kastikkeilla.
Kokonaiset kotimaiset tomaatit ja reilut kurkkupalat on helppo ottaa virkistyspalaksi mukaan töihin tai harrastuksiin. Ne levittävät ympärilleen hyvää oloa. Tavalliset tomaatit ovat aromikkaita, pienet punaiset tai keltaiset kirsikkatomaatit suorastaan makeita herkkupaloja. Tomaatti ja kurkku sisältävät nerokkaassa pakkauksessa joka päivä tarvittavia vitamiineja ja kivennäisaineita.
Porkkanasämpylät
Kreikkalainen tsatsiki
Gazpacho-kastike
Nopea peruna-tomaattikeitto
Tomaatti-savuporopiirakka
Tomaatti-savuporopiirakka
100 g voita
2,5 dl sämpyläjauhoja
1dl juustoraastetta
2rkl kylmää vettä
täyte:
noin 10 kirsikkatomaattia
1/2 dl pieniä savuporokuutioita
1dl persiljasilppua
3 munaa
2,5 dl maitoa
suolaa
3 dl juustoraastetta
Sekoita pohjan ainekset käsin nopeasti sekaisin. Levitä taikina noin 24 sentin piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka hetkeksi kylmään jäähtymään. Pistele piirakkapohja haarukalla. Tue reunat rypistetyllä alumiinifoliosuikaleella. Paista 200 asteen lämmössä noin kymmenen minuuttia.
Valmista täyte. Leikkaa tomaatit puolikkaiksi. Sekoita niiden joukkoon savuporo ja persilja. Levitä seos esipaistetulle pohjalle. Sekoita keskenään munat, maito, suola ja juustoraaste. Kaada varovaisesti vuokaan. Paista piirakkaa vielä noin puolen tunnin ajan.
Säilöjä purkittaa tomaattia ja kurkkua
Kuivatut tomaatit
Tomaattimarmeladi
Sitruunainen kurkkujuoma
Viipalekurkut
Tomaatti tekee hyvää sydämelle
Lomaruokaa kurkusta ja tomaatista
Kurkku-kinkkukuutiot
Kurkku-kasvisraastekeitto
Tonnikala-tomaattisalaatti
Tonnikala-tomaattisalaatti
500 g tomaatteja
2 sipulia varsineen
1 tlk öljyyn säilöttyä tonnikalaa
salaatinlehtiä
kastike:
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
pippuria
hiven sokeria
koristeeksi hienonnettua persiljaa
tai korianteria
Viipaloi tomaatit. Silppua sipulit ja sipulinvarret. Paloittele tonnikala. Revi salaatinlehdet pienemmiksi. Asettele ainekset kerroksittain kulhoon. Sekoita kastike ja valuta salaatille. Koristele runsaalla persiljasilpulla. Kokeile myös korianteria. Sen itämaisen karheaan makuun voi totutella, kun käyttää sitä persiljan lisänä.
Lämpimät tattitomaatit
Lämpimät tattitomaatit
4 suurta tomaattia
suolaa
mustapippurirouhetta
täyte:
2 pekoniviipaletta
muutama tatti
pari valkosipulin kynttä
suolaa
ruohosipulia tai kirveliä
4 pientä kananmunaa
Leikkaa tomaateista kansipala. Koverra tomaateista sisus pois lusikalla ja hienonna se sekä kannet keittoon tai kastikkeeseen. Suolaa ja pippuroi tomaatit sisäpuolelta.
Valmista täyte. Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi ja kuumenna ne pannulla. Ota pekoni pois pannulta ja paista paloitellut tatit ja valkosipulinkynnet kypsiksi. Mausta ja lisää pekoni. Täytä tomaatit seoksella ja riko jokaiseen tomaattiin kananmuna. Paista uunissa 175 asteen lämmössä noin 20 minuuttia. Tarjoa esimerkiksi paahdetun ruisleivän kanssa.
Tomaatit ja kurkut hellivät makunystyröitä
Tomaatti-kurkkudrinkki
Tomaatti-kurkkudrinkki
2 kypsää ja pehmeää tomaattia
1/2 kurkkua
1 sitruunan mehu
ripaus suolaa
sitruunamelissaa, basilikaa tai tilliä
Paloittele tomaatit ja (kuorittu) kurkku monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen. Pyöräytä mehuksi. Mausta sitruunanmehulla, suolalla ja mieleiselläsi yrtillä. Juhlista juomalla alkavaa kesää.
Suloiset suupalat
Yrttikurkut
Sokeroidut tomaatit
Sokeroidut tomaatit
5 kypsää, mehevää tomaattia
1 rkl sokeria
sipulin varsia tai ruohosipulia
Leikkaa tomaatit lohkoiksi. Sekoittele mausteeksi sokeria. Viimeistele salaatti silputulla sipulilla.
Tomaatti-perunakeitto
Juhannus alkaa vihannestiskiltä
Sitruunainen kurkkujuoma
Sitruunainen kurkkujuoma
2 kurkkua
I sitruunan mehu
1 pullo kivennäisvettä tai sitruunalimonaadia
jääpaloja
sitruunaviipaleita
mintun tai sitruunamelissan lehtiä
Pese kurkut ja paloittele ne monitoimikoneeseen. Soseuta. Lisää mehu ja vesi. Sekoita ja kaada laseihin. Jäähdytä ja viimeistele jääkuutioilla ja yrteillä.
Viileä tomaattikeitto
Bruschetta
Bruschetta
4 vaaleaa leipäviipaletta
tilkka öljyä
1-2 valkosipulin kynttä
hiven suolaa
2-3 tomaattia
rouhittua mustapippuria
Paahda leipäviipaleet rapeiksi, mutta sisältä pehmeiksi. Sivele kuumien leipien pintaan öljyä ja murskattua valkosipulia. Ripottele päälle suolaa. Levitä leiville kuutioiksi leikattua tomaattia. Rouhi pinnalle pippuria. Tarjoa lämpiminä.
Hunajainen juhannussalaatti
Hunajainen juhannussalaatti
meheviä tomaatteja
kurkkua
vihreitä salaatteja vaihdellen:
rapeaa keräsalaattia, lehtisalaattia, lollo rossoa, jääsalaattia, rooman- salaattia, friseesalaattia, rucolaa
kesäkurpitsaa
sipulirenkaita ja varsisilppua
hillosipuleita
fetajuusto- tai kotijuustokuutioita
hienonnettua persiljaa
Leikkaa tomaatit lohkoiksi ja kurkku reiluiksi suikaleiksi. Revi salaatinlehdet pienemmiksi. Suikaloi kesäkurpitsa. Asettele ainekset ryhmiin salaattivadille. Tarjoa hunajaisen kastikkeen kanssa.
Hunajainen kastike
Filee-kasvisvartaat
Yrttimaustettu kurkkuraaste
|