|
Tomaattipiirakka on kunnon evästä
Porkkanasämpylät
Kreikkalainen tsatsiki
Kreikkalainen tsatsiki
1 iso kurkku
4 dl maustamatonta jogurttia
2-4 valkosipulin kynttä
1-2tl öljyä
1-2tl viinietikkaa
suolaa
rouhittua mustapippuria
tilliä ja minttua
Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi. Laita raaste siivilään, jotta liika neste erottuu pois. Valuta jogurtti kuivemmaksi kahvinsuodattimessa, jossa on suodatinpaperi. Hienonna valkosipulin kynnet raasteen joukkoon. Lisää muut aineet. Anna maustua viileässä muutaman tunnin ajan. Tarjoa keiton kanssa leivän höysteenä.
Gazpacho-kastike
Nopea peruna-tomaattikeitto
Nopea peruna-tomaattikeitto
4 perunaa
4 tomaattia
1 sipuli
vettä
suolaa
mustapippurirouhetta
persiljaa, basilikaa
Kuori perunat. Leikkaa ne ja tomaatit lohkoiksi kattilaan. Paloittele mukaan myös sipuli. Lisää vettä sen verran, että ainekset peittyvät. Soseuta kypsät ainekset. Lisää vettä niin, että keitto on sopivan paksua. Kuumenna ja mausta suolalla ja mustapippurirouheella. Viimeistele keitto ennen tarjoamista tuoreella yrttisilpulla. Nauti porkkanasämpylöiden tai paahdetun leivän ja tomaatti-kurkkulevitteen kera.
Tomaatti-savuporopiirakka
Säilöjä purkittaa tomaattia ja kurkkua
Kuivatut tomaatit
Tomaattimarmeladi
Sitruunainen kurkkujuoma
Sitruunainen kurkkujuoma
2 kurkkua
1 sitruunan mehu
1 pieni pullo sitruunalimonadia
sitruunaviipaleita
mintun tai sitruunamelissan lehtiä
jääpaloja
Pese kurkut ja paloittele ne monitoimikoneeseen. Soseuta. Lisää mehu ja virvoitusjuoma. Sekoita ja kaada juoma laseihin. Viimeistele yrteillä ja jäillä.
Viipalekurkut
Tomaatti tekee hyvää sydämelle
Lomaruokaa kurkusta ja tomaatista
Kurkku-kinkkukuutiot
Kurkku-kasvisraastekeitto
Tonnikala-tomaattisalaatti
Tonnikala-tomaattisalaatti
500 g tomaatteja
2 sipulia varsineen
1 tlk öljyyn säilöttyä tonnikalaa
salaatinlehtiä
kastike:
1 rkl punaviinietikkaa
suolaa
pippuria
hiven sokeria
koristeeksi hienonnettua persiljaa
tai korianteria
Viipaloi tomaatit. Silppua sipulit ja sipulinvarret. Paloittele tonnikala. Revi salaatinlehdet pienemmiksi. Asettele ainekset kerroksittain kulhoon. Sekoita kastike ja valuta salaatille. Koristele runsaalla persiljasilpulla. Kokeile myös korianteria. Sen itämaisen karheaan makuun voi totutella, kun käyttää sitä persiljan lisänä.
Lämpimät tattitomaatit
Lämpimät tattitomaatit
4 suurta tomaattia
suolaa
mustapippurirouhetta
täyte:
2 pekoniviipaletta
muutama tatti
pari valkosipulin kynttä
suolaa
ruohosipulia tai kirveliä
4 pientä kananmunaa
Leikkaa tomaateista kansipala. Koverra tomaateista sisus pois lusikalla ja hienonna se sekä kannet keittoon tai kastikkeeseen. Suolaa ja pippuroi tomaatit sisäpuolelta.
Valmista täyte. Leikkaa pekoni pieniksi paloiksi ja kuumenna ne pannulla. Ota pekoni pois pannulta ja paista paloitellut tatit ja valkosipulinkynnet kypsiksi. Mausta ja lisää pekoni. Täytä tomaatit seoksella ja riko jokaiseen tomaattiin kananmuna. Paista uunissa 175 asteen lämmössä noin 20 minuuttia. Tarjoa esimerkiksi paahdetun ruisleivän kanssa.
Tomaatit ja kurkut hellivät makunystyröitä
Tomaatti-kurkkudrinkki
Tomaatti-kurkkudrinkki
2 kypsää ja pehmeää tomaattia
1/2 kurkkua
1 sitruunan mehu
ripaus suolaa
sitruunamelissaa, basilikaa tai tilliä
Paloittele tomaatit ja (kuorittu) kurkku monitoimikoneeseen tai tehosekoittimeen. Pyöräytä mehuksi. Mausta sitruunanmehulla, suolalla ja mieleiselläsi yrtillä. Juhlista juomalla alkavaa kesää.
Suloiset suupalat
Yrttikurkut
Sokeroidut tomaatit
Tomaatti-perunakeitto
Juhannus alkaa vihannestiskiltä
Sitruunainen kurkkujuoma
Viileä tomaattikeitto
Bruschetta
Hunajainen juhannussalaatti
Hunajainen kastike
Filee-kasvisvartaat
Yrttimaustettu kurkkuraaste
|